Mänty ei vaadi paljoa mutta antaa kaiken. Mänty selviää siellä missä muut eivät ja kestää usein jopa metsäpalonkin. Mänty tukeutuu maahan vahvoilla juurillaan ja kohottautuu korkeuksiin kohti aurinkoa, kohti taivasta, latvan ollessa yhtä linnunradan kanssa. Männyn kaarna panssari luo nahkansa kevättalvella kuin käärme.

cof

Männyn monet nimet

Männyllä, kuten rakkaalla lapsella, on monta nimeä, tässäpä siis kolme tunnetuinta.  

Petäjä on männyn alkuperäinen suomalaisugrilainen nimi ja viittaa suureen, pitkään mäntyyn.

Mänty on yleisnimi, joka tulee sanasta mäntä ja on balttialainen laina sanasta, jolla on tarkoitettu työkalua puuron ja muiden ruokien sekoittamista varten. Myös suomessa kirnujen männät ovat perinteisesti tehty kaadetun männyn karsituista latvuksista.

 Männyn kolmas nimi on honka. Honka viittaa usein hieman kelottuneeseen puuvanhukseen. Hongatar on karhumytologiasta tuttu karhun emuu, joissain karhun syntyrunoissa karhun sanotaankin syntyneen tai laskeutuneen Hongattaren helmoihin. Karhunpeijaisrituaaleista (joista tulee vielä oma blogikirjoituksensa myöhemmin) mänty näytteli tärkeää osaa karhunkallohonkana, kallo nostettiin takaisin taivaaseen, hongan oksille, kohti itää eli nousevaa aurinkoa.

sdr

Männystä on moneksi

Mänty on ollut suomalaisen tukena kehdosta hautaan, ihan kirjaimellisesti. Vahva, suora puu on ollut suosittu rakennusaine ja niinpä muun muassa mäntyiset kehdot kuin myös hauta-arkut ovat tuuditelleet suomalaisia ja vielä kuoleman jälkeen mänty on ollut suosittu karsikkopuu (mikä on karsikkopuu? Näistä lisää myöhemmin).

Mänty erittää erityisen paljon haihtuvia, parantavia eteerisiä öljyä ja bakteereja hävittäviä aineita.  Mäntymetsään kannattakin mennä kävelylle mm. hengitystietulehduksista kärsivien. Mitä enemmän mänty saa auringon valoa, sitä enemmän näitä öljyjä erittyy. Männyn pihka sekä terva ovat olleet perinteisesti käytössä tulehdusten hoitamisessa ja onpa männyn tervaa kutsuttu Väinämöisen hieksi. Runoissa Väinämöinen myös lämmittää parannussaunan männyn oksilla.

Oletko koskaan koittanut tuoda mäntyä saunaan? Löylyn lämmössä männyn parantavat vaikutukset korostuvat. Voit liottaa männynoksia lämpimässä vedessä ja saat siitä oivallisen löylyveden, ”Terve löyly, terve lämmin, terve tervehdyttäjälle” Voit myös koittaa lempeää vihdontaa männyn oksilla.

Kategoriat: Yleinen

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *